Pitkän linjan sympaattinen laulutaituri Pepe Willberg lähtee marraskuussa laajalle kirkkokiertueella kauneimpien joululaulujen kerta. Kynttilöiden syttyessä -niminen kiertue alkaa keskiviikkona 22. marraskuuta Tampereen tuomiokirkosta ja päättyy maanantaina 4. joulukuuta Kallion kirkkoon Helsingissä.
– Luvassa on koskettavia ja herkkiä joululauluja, jotka ovat monille tuttuja jo lapsuudesta. Valitsin kiertueeni säestäjiksi muusikoita, joilla on samanlainen aito suhde ja nostalginen rakkaus vanhoihin tuttuihin joululauluihin kuin itsellänikin. Kauniita ja muistorikkaita joululauluja on erittäin paljon. Uskon, että olen onnistunut valitsemaan kiertueelleni monet kaikista rakkaimmat, Pepe Willberg kertoo.
Willberg esittää puolitoista tuntia kestävissä kirkkokonserteissaan muun muassa laulut: Arkihuolesi kaikki heitä, Kun joulu on, Heinillä härkien kaukalon, On hanget korkeat nietokset, Ave Maria, Varpunen jouluaamuna, En etsi valtaa loistoa, Maa on niin kaunis ja Oi jouluyö. Luvassa on myös monia kansainvälisiä jouluklassikoita.
Kiertueen tuottaa Loud n' Live Promotions, ja sen liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa.
KE 22.11. Tuomiokirkko, Tampere
MA 27.11. Taulumäen kirkko, Jyväskylä
TI 28.11. Tuomiokirkko, Kuopio
KE 29.11. Sotkamon kirkko, Sotkamo
PE 1.12. Iisalmen kirkko, Iisalmi
LA 2.12. Marian kirkko, Lappeenranta
MA 4.12. Kallion kirkko, Helsinki
Komentarze